Kesän aikana onkin sitten tullut käytyä kierroksella Italiassa, josta tuli tuliaisiksikin hommattua kaikkea.

Löytyy perinteikästä Venetsialaista naamiota


Erilaisia käsityö- ja näpertelykirjoja.

Kirjat olivat todella halpoja, mutta myöskin italiaksi, sitä varten onkin kuvitetut ohjeet tarpeen. :)

Juuri ennen matkalle lähtöä tulikin sitten noukittua taas kerran odotetut kirjat (ja ylläri ylläri, tälläkin hetkellä on kirjoja odotuksen alla 0:) )

Pukuhistoriaa                                                       ja  kirjontaa ja lisää crazyquiltingiä.
   

Ja koska olen outo ihminen ja mielestäni yksiväriset lakanat ovat tylsiä, olkoon vain kuinka aluslakanoita, minä siis värjään ne.Tmä rojekti tuli toteutettua edellisellä viikolla.

1. Söpön limen vihertävä lakana, kalastajanlangalla sidottuna ja eikun pöttiin värin ja veden kanssa.
Tämän kanssa käytin Nitorin aniliininpunaista nestemmäistä väriä.

2. Värjäyksen jälkeen langat purettuina ja vielä hiukan kosteana. Vielä vaan koneella kierros!

3. Valmista tuli! Mukava väritys taas kerran, tosin olisi tuo väri saanut paremminkin tarttua.


Tässä jo parisen vuotta käytössä ollut edellinen värjäykseni. Tämän värjäsin Dylonin jauhemaisella konevärillä ja sitä taidan jatkossakin käyttää. Väri edelleen yhtä voimakas kuin juuri värjäyksen jälkeen. Hyvin oman näköiseni ja täydellisen tyytyväinen olen tähän. :)


Värjäyksissä käytetyt langat menevät myöskin uusiokäyttöön, sillä teen niistä amppeleita liian suurilukuisille kasveilleni, mutta niistä lisää toisen kerran. :)

Jottei pelkästään kankaita ja kirjoja, niin tässä jokunen neule.

Nämä sukat tuli tehtyä viime vuoden puolella, eikä varmastikaan palella enää!


Tällaiset on joskus tullut äidilleni tehtyä lahjaksi. Itse siis en tätä edes muistanut. :P


Myös tällaiset olen tehnyt ja nämä valitettavasti muistan. Varmaan lähes ensimmäiset sukat jotka koskaan olen tehnyt ja sen kyllä näkee. :o


Ja tämän hetkiset tekeleet, toinen kerennyt jo valmistua koneen temppuilun aikana, toinen pian kavennuksissa asti.


Ja vielä jottei aivan pelkkää nyhräystä ja käsitöitä, niin pitää sitä välillä syödäkin!
Italialaisen ruoan innoittamana tehty kasvispiirakka mummonmuusijauhepohjalla, johon oli suomalaisittain laitettava kuitenkin ylikypsää kylkeä.