Olen blogia aloitellessani ilmoittanut laittavani myöskin piirustuksiani, enkä tähän mennessä ole sitä tehny. Suurena syynä tietenkin se, etten ole oikeastikaan lähemmäs vuoteen oikeastikaan piirrellyt. Tätä yhtä mustaa lammasta lukuunottamatta.

Tämän kangaskassin piirtelin töiden ohella kesällä hiljaiseen aikaan. Ja kuten kaiken tajunnanvirran kanssa, ei kananta kysyä, mistä idea on, se vain pilkahti jostain. :)

Tämä on juuri sitä mitä näyttääkin, hieman keskeneräinen, mutta sen verran valmis, etten oikeastaan osaa enää keksiä mitään muuta "järkevää" tähän.
Ja kyllä, tämä on aika tabu-aihe, mutta sehän siinä kiehtookin, sillä todellisuudessa ne kaikki iiiihanan lutuiset kissanpennut tekisivät tämän oikeissa olosuhteissa. :)


Vielä kaikki kuvat yksitellen, jotta näkisi vähän tarkemmin.


Materiaalina tosiaankin ihan nämä tavalliset ruokakaupoista löytyvät kangaskassit, hahmoteltu kuulakärkikynällä ja piirrelty/väritelty lopulliseen olomuotoonsa sekalaisella valikoimalla kangastusseja.