Olen jo vuoden pari etsiskellyt jostain kerintälaitetta. Tiedän mistä niitä löytyy, tuntuu vain oudolta maksaa niinkin paljon palasta muovia, johon ei välttämättä edes kokonainen kerä mahdu, että jäänyt tähän mennessä ostamatta.

Noh, ei se mitään, olen kiltisti pantannut viron villojani kerintälaitetta varten, mutta kun iskee hinku tehdä silloin on hinku!

Tämän ohjeen kanssa olenkin siis kerinyt ahkeraan vyyhtejäni tämän viikon (kun vain sitä vapaa-aikaa on ollut). Taimpana parit Aade Lõngit ja edessä omia tuhrujani, tuo vasemmalla oleva "se ruma vyyhti", näyttää jopa hyvinkin kivalta tässä. :)

Edes osasta näistä haaveilen saavani aikaan Kevätpäiväntasaushuivin, Panachen tai Harunin. ♥

 

Viime viikonloppuna tuli myöskin käytyä kotikotona. Äidin iloksi vieläpä pistin pitkän työpäivän päätteeksi korupajan pystyyn sohvalle ennen puoltayötä, noh, tulihan siinä silti väsyneenäkin puuhasteltua kahteen asti. :)

Itse sain aikaiseksi näitä svarowskien ja lasisten siemenhelmien kimppoja.

Sekä keksin parille fimokokeilulleni kaveriksi myöskin svarowskit ja siemenhelmiä. :)

Vielä on harkinnassa, josko laittaisin noille lakkakerroksen, mahtaisivatko nuo "rakeet" kertää paremmin niin.

Aloitin myöskin vahinkotavarakeskuksen reissun langoista itselleni karmivat säärystimet. Ehkä näitä voi käyttää kun pariksi tarpeeksi kivan hameen löytää. :D

Tässä ensimmäinen kerä käytetty, toinen säärystin lähes puolessa välissä tästä. Lanka vain loppuu kesken kun kolmas puna-musta kerä ei ollutkaan tätä samaa. Uusinta reissu siis! ;)