Nyt on sitten tuo Ambrosia aka A Touch Of Victorian Times valmis! Tai siis ainakin periaatteessa... Tarvisi toisen hihansuunpäättelyt purkaa ja tehdä pienemmillä puikoilla uusiksi... Kun löytäisin vielä ne puikotkin jostain...

Ehkä tuon joskus saa käyttöön. :D

Ja koska se neule päättyi, niin aloitinpa uuden. Jo viime talvena mietin pitkään ja hartaasti huopikkaita ja niitäpä siis päädyin tekemään. Ohjeitakin etsin ja läräsin, en kuitenkaan jaksanut printata yhtäkään, kotona kun en oikeastaan nykyään enää edes neulo, niin heitinpä päästä vallan.

Tämännäköiset ovat tällä hetkellä.

Kädentaitomessuilta hommattu hahtuvakiekko ollut kulutuksessa ja puikot kokoa 6,5. Eihän nämä vielä tässä vaiheessa minkäännäköiset ole, mutta kun tällä tavalla alkaa taas vertailla. :)

 

En aivan kuitenkaan ole tyytyväinen pelkkään yhden kerroksen neuleeseen, vaikka sen vuoksi hiukkasen pienempiä puikkojakin yritin käyttää, että tiiviimpää tulisi, niin teenpä vielä erilliset pohjat näihin ja samalla olisi tarkotus jonkinmoista ergonomista muotoilua yrittää saada. Eli pohja ja muotoilu tuohon väliin tulee Novitan Huopasesta. Ensimmäinen tällä hetkellä tässä vaiheessa.

 

Ehkä nuo vielä täksi talveksi saisi töihin jalkaan, niin ei tarvitsisi enää piitata vedosta!

Nyt Viron käsityölehden pariin omenoiden kuivumista odotellessa. :)